Tiedote 10.8.21 - 12-15 -vuotiaiden rokottaminen aloitetaan Mänttä-Vilppula ja Juupajoki yhteistoiminta-alueella

Valtioneuvosto muutti koronarokotuksia koskevaa asetusta 5.8. siten, että rokotuksen voivat saada vastedes kaikki 12 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat. Asetus astuu voimaan 9.8. Yhteistoiminta-alueella aloitetaan 12-15 vuotiaiden rokottaminen. Koronarokotusta suositellaan 12 vuotta täyttäneille nuorille, sillä rokottamalla voidaan suojata nuoria ja samalla heidän lähipiiriään erityisesti vakavalta koronavirustaudilta. Koska rokotukset estävät suuren osan tartunnoista, ne vähentävät myös lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rajoitustoimien tarvetta. Vaikka lasten sairaalahoitoa vaativien tautitapausten määrä on pieni, pandemian vuoksi asetetut rajoitukset kohtaamisille, harrastuksille ja koulunkäynnille vaikuttavat lasten ja nuorten elämään voimakkaasti.

Alaikäinen voi itse päättää koronarokotteen ottamisesta, jos terveydenhuollon ammattilainen katsoo, että hän ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään hoidostaan. Lapsen itsemääräämisoikeudelle ei ole laissa ikärajaa, ja siksi asia arvioidaan tapauskohtaisesti. Näin toimitaan myös muiden rokotteiden kohdalla. 12–15-vuotiaille voidaan tarjota Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta tai Modernan Spikevax-rokotetta, molempia valmisteita on käytössä alueella. Comirnaty ja Spikevax ovat mRNA-rokotteita. Ne eivät sisällä eläviä viruksia, eikä niistä siksi voi saada koronavirustautia.

Myyntilupaa edeltäneissä tutkimuksissa rokotteiden haittavaikutukset olivat nuorilla samantyyppisiä kuin aikuisilla. Tavallisimpia todettuja haittoja olivat pistopaikan kipu, turvotus ja punoitus sekä väsymys, päänsärky, vilunväreet, lihaskipu ja kuume. Kaikki nämä oireet olivat ohimeneviä. Vakavia haittoja ei todettu. Mahdollisia harvinaisia haittavaikutuksia ei ollut mahdollista havaita tutkittujen rajoitetun määrän vuoksi.

12 vuotta (6. lk) täyttäneet oppilaat saavat koulun omalta terveydenhoitajalta rokotteen. Terveydenhoitajat varaavat ajat ja keräävät rokotepulloihin täsmäävät oppilasmäärät samoille päiville ja huolehtivat näiden tehosteista samoin. Tehosteväli on 12 viikkoa.

Yläkouluille järjestetään pop-up -rokotepäivät, joista informoidaan koteja Wilman kautta, erikseen ei rokotelupalappuja kerätä. Molempia tuolle ikäryhmälle sallittuja rokotteita käytetään saatavuuden mukaan.

Terveydenhoitajat informoivat aikatauluista Wilman kautta oppilaita, vanhempia ja koulun henkilökuntaa. Oppilaat tulevat luokittain paikalle terveydenhoitajan ilmoittaman aikataulun mukaan.

Rokotukset toteutetaan seuraavasti kouluilla:

  • Vilppulan yläkoulu 19.8.
  • Koskelan koulu 20.8.
  • Juupajoki 23.8. Juupajoen rokotuksissa kaikki 12-15 –vuotiaat ovat tervetulleet tähän päivään.
  • Ammattikoululle ja Lukioon on jo aiemmin suunniteltu pop-up -rokotuspäivä 18.8.
    Rokotteista huoltaja voi olla yhteydessä koulun omaan terveydenhoitajaan puhelimitse tai Wilman kautta.

  • Eija Lampinen Vilppulan yhteiskoulu ja Vilppulankosken ja Kolhon koulut p.050 4004176
  • Miia Hovikorpi Koskelan yläkoulu p. 0504400324
  • Satu Savolainen Savosenmäen koulu p. 0504308388
  • Anne-Mari Järvinen Juupajoki p. 0408287567

Seuraava koko kunnan, myös tehosteen aikaistajien Walk-In rokotepäivä Länsi-Koskelan koululla on lauantaina 28.8.

Edelleen rokoteajanvarauksissa ja rokotuksiin liittyvissä kysymyksissä voi soittaa puh. 0503756505 (arkisin klo 9-12) tai laittaa kysymyksen sähköpostilla koronarokotus.mvt@pihlajalinna.fi

Huom. kiireettömän hoidon keskitetty ajanvarausnumero palvelee muissa kuin koronarokotuksiin liittyvissä asioissa, rokotusyhteydenotot vain yllä mainittujen kanavien kautta

Kysy 12–15-vuotiaiden koronarokotuksista!

THL järjestää kansalaisille avoimen yleisötilaisuuden lasten koronarokotuksista torstaina 12.8. kello 17.30–18.30. Verkossa pidettävässä tilaisuudessa THL:n asiantuntijat alustavat aiheesta ja vastaavat yleisön ennakkoon lähettämiin kysymyksiin. Lähetä kysymys THL:n asiantuntijoille ja osallistu verkkotapahtumaan tästä linkistä: Kysy 12–15-vuotiaiden koronarokotuksista! Avoin yleisötilaisuus 12.8.

Lisätietoja lasten ja nuorten rokotuksista löydät THL:n sivuilta: THL: Usein kysyttyä lasten ja nuorten koronarokotuksista