Usein kysytyt kysymykset koronarokotuksista

Koronarokotusten ajanvarausnumerot ovat ajoittain ruuhkautuneita runsaan puhelumäärän vuoksi. Yhteydenotot lisääntyivät huomattavasti rokotusten laajennuttua uuteen ikäluokkaan. Ajanvaraukseen tulee myös paljon puheluita, joissa tiedustellaan muita koronarokotuksiin liittyviä asioita. Jatkossa ajanvaraukseen tulee soittaa vain aikaa varattaessa.

Koronarokotuksiin liittyvät tiedustelut pyydämme osoittamaan sähköpostiosoitteeseen koronarokotus.mvt@pihlajalinna.fi, jotta ajanvarausnumerot eivät ruuhkautuisi. Ajanvarausnumerot ovat tarkoitettu ainoastaan koronarokotusajanvaraukseen, muut ajanvarausasiat tulee hoitaa hoitajapuhelinpalvelun kautta.

Vastasimme 9 usein kysyttyyn kysymykseen koronarokotuksista.

1. Mistä tiedän, kuulunko rokotettavaan ryhmään?

Rokotukset annetaan valtakunnallisesti päätetyn rokotusjärjestyksen mukaisesti. Rokotukset etenevät THL:n ohjeistamassa järjestyksessä ja sitä mukaa kun eri ikäryhmille tarkoitettuja rokotteita saadaan. Rokotteita saapuu edelleen pieniä eriä viikoittain. Rokotusten etenemisestä tiedotamme julkisesti selkeästi eri kanavissa, kuten paikallislehdessä ja Mäntänvuoren terveyden nettisivuilla. Katso tiedotteet täältä

Lisätietoja rokotusjärjestyksestä ja COVID-19 -taudin riskiryhmistä löydät THL:n sivuilta: Rokotusjärjestys ja COVID-19 -taudin riskiryhmät

Vakavalle koronavirustaudille alttiiden rokotusjärjestys

Kuulunko vaikealle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavan sairauden vuoksi rokotettaviin? Katso täältä

2. Millä perusteella rokotusvuorot määräytyvät?

THL:n nimeämä kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR päättää rokotusjärjestyksen ja sitä noudatetaan tarkasti. Alueittain rokotukset kuitenkin etenevät jonkin verran eri tahtiin, joten asuinkunta vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti oma vuoro tulee. Kulloinkin rokotusvuorossa olevat ryhmät Mänttä-Vilppulassa ja Juupajoella näet Mäntänvuoren Terveyden nettisivuilta.

Merkittävin riskitekijä vakavalle koronavirustaudille on korkea ikä, jonka vuoksi rokotukset etenevät ikäjärjestyksessä.

Myös riskiryhmien rokotukset etenevät vanhimmasta nuorempaan ja nuorempiin ikäluokkiin siirrytään sitä mukaa kun rokotteita on saatavilla. Riskiryhmän 2 rokottaminen alkaa vasta sitten, kun riskiryhmän 1 rokotukset on saatettu loppuun.

3. Voinko saada haluamani rokotteen?

Rokotettavan ei ole mahdollista valita, mitä koronarokotetta rokotuksessa käytetään. Jotkut yrittävät tilata itselleen haluamaansa rokotetta – se on kuitenkin turhaa.

4. Saako omaishoitaja rokotuksen samalla kun hoidettava? Entä jos on kaksi hoitajaa vuoroviikoin?

Samassa taloudessa asuva virallinen omaishoitaja saa rokotteen. Rokotusajan voi varata sekä omaishoidettavalle että omaishoitajalle. Säännöllisen kotihoidon palvelun piirissä olevat asiakkaat ja heidän omaishoitajansa saavat rokotteen kotihoidon toimesta.

5. Voiko rokotteen ottaa, jos on sairastanut koronan? Entä estääkö joku muu sairaus tai lääkitys rokotuksen antamisen?

Jos on sairastanut koronavirustaudin, rokotteen voi ottaa, mutta rokotuksella ei ole kiire. Sairastettu tauti antaa nykytiedon mukaan suojan kuudeksi kuukaudeksi.
Mikä tahansa infektiosairaus on syy lykätä rokottamista. Rokotukseen voi tulla vain terveenä ja sairaudesta toipuneena.

Lisäksi solunsalpaajahoidon jälkeen on hyvä pitää taukoa useampi päivä ennen rokottamista, jotta elimistö pystyy muodostamaan rokotevasteen. Sopiva rokotusajankohta kannattaa varmistaa omasta hoitopaikasta. Korkea-annoksinen kortisonihoito on myös este rokotukselle.

6. Voiko rokotteesta sairastua koronatautiin?

Ei voi. Rokotteesta voi tulla osalle rokotetuista lieviä ja ohimeneviä oireita kuten pistosraajan paikallisia oireita: kuumotusta, punoitusta, turvotusta, kipua, paikallisten imusolmukkeiden turvotusta. Lisäksi voi ilmetä lieviä yleisoireita kuten väsymystä, huonovointisuutta ja kuumetta.

7. Milloin massarokotukset aloitetaan?

Varsinaiset massarokotukset Länsi-Koskelan koululla alkavat heti, kun rokotesaatavuus paranee. Toistaiseksi tilattavat rokotemäärät ilmoitetaan 1-2 viikoksi eteenpäin, pidemmälle tehdyt arviot ovat näyttäytyneet hyvin epävarmoina. Lähiviikkojen rokote-erät jatkuvat edelleen pieninä ja tämän hetkisen arvion mukaan massarokotukset päästää aloittamaan aikaisintaan huhtikuun loppupuolella.

8. Ajanvarausnumero ei toimi tai siihen ei pysty soittamaan?

Tällä hetkellä on käytössä kaksi tavallista puhelinlinjaa koronarokoteajanvarausta varten. Ajanvarausnumeroihin vastataan ma-to klo 8.30 – 15.30 ja pe klo 8:30-14:15. Haasteita on esiintynyt rokotusten laajentuessa uuteen ikäluokkaan, jolloin puhelujen määrät hetkellisesti moninkertaistuvat kaikkien pyrkiessä varaamaan aikaa samanaikaisesti. Tästä syntyy väistämättä jonoa. Näissä tilanteissa ruuhkaa on kestänyt joidenkin päivien ajan.

Rokotusajan voi tällä hetkellä varata virka-aikana myös Pihlajalinna-Terveyssovelluksen chat-ominaisuuden kautta. Sovellus ladataan oman puhelimen sovelluskaupasta, ja keskustelu hoitajan kanssa käydään helposti chatin kautta. Suosittelemme hyödyntämään sovellusta, mikäli se on mahdollista. Ohjeet sovelluksen käytöstä löytyvät nettisivuiltamme Näin varaat ajan koronarokotukseen

9. Missä rokotuksia annetaan?

Rokotuspaikka kerrotaan ajanvarauksen yhteydessä.
Mänttä-Vilppulassa ja Juupajoella rokotuksia annetaan seuraavissa toimipisteissä:

  • Länsi-Koskelan koululla Mäntässä (Koskelankatu 38, Mänttä)
  • Vilppulan terveysasemalla (Vilpunkatu 6A, Vilppula)
  • Juupajoen terveysasemalla (Koskitie 50, Korkeakoski)

Päivitetty 12.4.2021